Ovet

Minut adoptoitiin. En ole koskaan tuntenut oikeaa äitiäni; pikemminkin tiesin hänet aikoinaan, mutta minut vietiin hänen luotaan kun olin vielä liian pieni muistamaan. Rakastin kuitenkin adoptioperhettäni. He olivat niin ystävällisiä minulle. Söin hyvin. Asuin lämpimässä ja mukavassa talossa ja sain valvoa melko myöhään.

Anna minun kertoa lyhyesti perheestäni: Ensimmäiseksi kerron Äidistäni. En koskaan kutsunut häntä Äidiksi tai miksikään sen tapaiseksi, vaan puhuttelin häntä etunimellä. Janice. Se ei kuitenkaan haitannut häntä ollenkaan. Kutsuin häntä siksi niin kauan, että en usko hänen edes huomanneen koko asiaa. Hän oli joka tapauksessa hyvin miellyttävä nainen. Uskon hänen alun perin ehdottaneen adoptoimistani. Joskus nojasin päätäni häntä vasten katsoessamme televisiota ja hän kutitti kynsillään selkääni. Hän oli yksi niistä Hollywood äideistä.

Sitten Isäni. Hänen oikea nimensä oli Richard, mutta hän ei oikeastaan koskaan pitänyt minusta hirveästi, joten aloin kutsua häntä Isäksi epätoivoisena yrityksenä herättää hänessä myötätuntoa minua kohtaan. Se ei toiminut. Minut valtasi tunne, että miksi tahansa häntä kutsunkin hän ei koskaan rakastaisi minua niin kuin omaa lastaan. Se on ymmärrettävää, joten loppujen lopuksi opin olemaan välittämättä asiasta. Kaikista selvin piirre Isässä oli hänen ehdoton ankaruutensa. Hän ei pelännyt rangaista lapsiaan kun he tekivät jotakin väärin. Sain sen selville ennen kuin osasin käydä vessassa asianmukaisesti. Hän ei epäröinyt antaa minulle selkäsaunaa. No, olen tottelevainen ja siitä on kiittäminen hänen menetelmiään.

Viimeiseksi kerron siskostani. Pikku Emily oli todella nuori kun minut adoptoitiin, joten olimme suunnilleen samanikäisiä, mutta hän oli hieman vanhempi. Pidin häntä kuitenkin pikkusiskonani. Tulimme toimeen paremmin kuin ketkään muut sisarukset. Me valvoimme aina myöhään ja vain juttelimme. Tai no oikeastaan hän enimmäkseen puhui ja minä kuuntelin koska rakastin häntä. Meillä oli mahtava järjestely! Meillä ei ollut tarpeeksi makuuhuoneita, joten- koska en halunnut nukkua olohuoneessa yksin kun olin nuorempi- minulle laitettiin vuode lattialle Emilyn sängyn viereen. Olen nukkunut siinä siitä lähtien. Olin kuitenkin sinut asian kanssa, koska nautin siskoni seurasta ja olen aina ollut häntä kohtaan melko suojelevainen.

Kaikki muuttui kamalana keskiviikko yönä. Olin kotona nokosilla kun Emily avasi etuoven. Siitä kuuluva ääni herätti minut ja kävelin makuuhuoneesta käytävää pitkin olohuoneeseen. Silloin muistin ensimmäisen kerran että oli keskiviikko. En ollut koskaan hyvä pysymään kärryillä mikä päivä oli. Oikeastaan voisin vain suoraan tunnustaa: ajantajuni oli KAMALA! Mutta joka tapauksessa tiesin, että oli keskiviikko, koska Emily oli juuri tullut kotiin kirkon nuorisoryhmän tapaamisesta. Hän käveli ovelta ja halasi minua ja hänen jälkeen sisälle tuki Isä ja Janice.

“Oliko hyvät päikkärit?” Janice kysyi kiusoittelevasti. Minä vain ravistelin päätäni ja korskahdin tavalla, joka osoitti selvästi, että härnäsin häntä takaisin.

“Älä ääntelehti tuolla tavalla äidillesi!” Isäni sanoi töykeästi, vaikutusvalta selkeänä hänen äänessään. Hän sulki oven takanaan ja laittoi takkinsa naulakkoon.

“Selvästi vain vitsailin…” murahdin puoliääneen. Isä ei varmasti kuullut, sillä en tuntenut hänen läimäyttävän minua. Sitten Emily meni huoneeseemme ja seurasin häntä. Hän alkoi kertomaan minulle päivästään. Tiedät kyllä, perus teinijuttuja. Siitä huolimatta kuuntelin häntä, jotta hän tuntisi olonsa paremmaksi. Yhteenvetonsa jälkeen Emily ehdotti, että katsoisimme televisiota ja suostuin. Hypähdin sohvalle kun hän etsi kaukosäädintä. Hän pyöritti silmiään pikkuvelimäiselle kypsymättömyydelleni, käski minut siirtymään ja istahti sohvalle. Televisio meni päälle ja katsoimme sitä yhdessä auringonlaskuun saakka. Emily oli sellainen tyttö, joka piirrettyjen ja saippuasarjojen sijaan katsoisi mieluummin kanavia kuten Discovery, Animal Planet ja National Geographic. Pidin niistä myös joten se ei haitannut minua. Oikeastaan ne olivat ainoita kanavia, joita katsoessa pystyin keskittymään.

Tuli myöhä ja Janice ilmestyi sohvan takaa. “Emily, nukkumaanmenoaikasi meni jo. Sammuta televisio ja mene huoneeseesi. Sinä myös.” Hän osoitti minua. Emily sulki television vastahakoisesti ja nousi ylös. Hän lähti kulkemaan käytävää pitkin huoneeseemme. Seuratessani en päässyt eroon tunteesta, että jokin on vinossa.

Menimme huoneeseemme ja Emily sammutti valot. Juuri silloin näin liikettä silmäkulmassani. Se oli ikkunan takana, mutta heti kun kohdistin katseeni tarkemmin ikkunaan, näkemäni asia oli poissa. Pysyin silti valppaana. Siskoni vuoksi.

Makasin pimeydessä vain ohuen katulampusta peräisin olevan valojuovan valaistessa huonetta. Se ei ollut paljon. Olisin voinut vannoa, että kuulin toistuvia hiljaisia ääniä ikkunan takaa… Pienten oksien katkeamista, lehtien narskumista, vaatteiden kahinaa, ja kaiken lisäksi pystyin haistamaan heikon hien ja veren lemun. Pidin silmäni auki suurimman osan yötä.

Ulkona kuuluneet äänet laantuivat ja haju lähti. Aloin rauhoittumaan. Silmäluomeni sulkeutuivat.

Vähän ajan päästä kuulin todella kovaäänisen rysähdyksen toiselta puolelta taloa. Olin hetkessä jalkeilla. “JOKU ON TALOSSA!” huusin adrenaliinin virratessa suonissani. “Herää!” huusin Emilylle kimakasti. Niin hän teki ja heti kun näin hänen istuutuvan juoksin vanhempieni huoneeseen…

Isä oli kuollut. Hänen kaulansa oli viilletty auki ja verta valui vuolaana sängylle ja lattialle. Näin kiinni olevan kylpyhuoneen oven ja sen edessä seisoi mies.

Mies… Tunnen itseni levottomaksi kutsuessani sitä mieheksi.

Hän oli todella isokokoinen ja karski. Hän kääntyi ympäri ja näki minut, jolloin näin hänet ensimmäisen kerran tarkasti. En tule unohtamaan sitä. Miehen silmät olivat suuret, pistävät ja intohimon täyttämät. Hänellä oli hoitamaton parta, josta valui verta. Hänen vaatteensa olivat likaiset ja kasvonsa tunteettomat. Juuri silloin huomasin sen saman kauhean hien ja veren hajun kuin aikaisemmin, mutta tällä kertaa se oli sietämätöntä.

Hän näki minut. Hän näki minut ja irvisti, jolloin hänen vinot ja keltaiset hampaansa tulivat esiin. Tuo hymy sai minut tolaltani. Luulin kuolevani, mutta sitten hän kääntyi takaisin kylpyhuoneen ovelle täysin piittaamatta läsnäolostani. Olin kauhuissani enkä tiennyt mitä tehdä. Minä vain huusin ja itkin. Katsoin kun hän mursi oven, joka oli Äidin ainoa turva. Katsoin kun hän otti esiin suuren partahöylän. Katsoin kun hän viilsi Äitiä ja paloitteli hänet suikaleiksi…

Sitten kuulin jotakin; viimeinen asia jonka halusin kuulla… Se oli Emilyn kirkaisu takaatani. Isokokoinen rumilus käänsi katseensa leikellystä Äidistäni ja tuijotti pikkusiskoani. Olin järkyttynyt. Mies nousi ylös ja alkoi nopeasti kävelemään meitä kohti. Siskoni kääntyi ja lähti juoksemaan. Olin tolaltani kun mies ohitti minut ja lähti suoraan siskoni perään Miksi Emily oli vielä talossa? Eikö hän ollut arvioinut tilannetta oikein ja juossut ulos? Ilmeisesti ei ja nyt hän oli varmasti kuollut ja minä olin yksin.

Juoksin heidän peräänsä. Oletin miehen tappavan hänet niin kuin hän oli tehnyt muille perheenjäsenille, mutta olin valitettavasti väärässä. Mies otti Emilyn kädestä kiinni ja nykäisi tätä tehdäkseen selväksi olevansa ohjissa. Hän raahasi Emilyn talon läpi. Tein nyt kaiken mahdollisen äänen jonka pystyin ja toivoin, rukoilin että joku tulisi apuun. Mies ei saa ottaa Emilyä. Ei häntä.

Kun mies ohitti minut, peruutin seinää vasten ja ulisin peloissani, “Miksi?” Hän ei vastannut muuten kuin laittamalla vapaan kätensä päälaelleni ja sanomalla: “Hyvä poika.” Hän irvisti toisen kerran ja nauroi todella kylmästi ja väkinäisesti. Seurasin häntä ovelle, minne hän raahasi avutonta siskoani perässään. Hän avasi sen, veti Emilyn ulos ja paiskasi sen kiinni takanaan.

Istun tällä hetkellä talossa runneltujen adoptiovanhempieni ruumiiden kanssa, täristen ja ulisten kauhuissani. Mies on tuolla jossakin pikkusiskoni kanssa, tehden kuka-tietää-mitä hänelle ja en voi tehdä mitään. Tekisin, jos voisin, mutta en pysty. Jahtaisin heitä silmänräpäyksessä, mutta en pysty. Istun täällä, tuijottaen etuovea. Katson tassujani. Jos vain voisin avata ovia…

https://i.pinimg.com/originals/0f/82/34/0f82348f00cf3f49cf94461d641c770c.jpg

Headaches

17. huhtikuuta

Tämä hiton päänsärky tappaa minut. Viime yönä menin rock-konserttiin, johon olin voittanut lipun radiossa järjestettävässä kisassa ja tajusin aika nopeasti, miksi sain ne niin helposti. Musiikki ei ollut niinkään huonoa, mutta äänenvahvistimet olivat niin kovalla, että näin yhdestä tulevan savua. Ja istuin aivan lavan edessä! Nukuin kyllä hyvin tänä yönä, mutta korvani soivat edelleen. Ja pahin puoli on, että minulla on paljon töitä huomenna, joten tämä vain lisää stressiäni. Toivon, ettei tämä kestä kauaa. 

18. huhtikuuta

No, sentään päivä on ohi. Pomoni kertoi minulle, että alentaisi palkkaani loppuvuodesta ja löin sitä kusipäätä suoraan nenään. En tiennyt, että minussa on sellainenkin puoli. Mursin hänen nenänsä ja sain potkut ainoastaan yhden tyhmän teon vuoksi. Pahinta kaikessa, päänsärky ei lähde koskaan. Ja kaikki tämä stressi ei tee tästä yhtään helpompaa.

20. huhtikuuta

Vaimoni tuli luokseni viime yönä ja kertoi, että jos en löydä pian työpaikkaa, voisin unohtaa hänet ja perheeni. Olisi pitänyt sanoa, että olen tulossa hulluksi hänen takiaan, en fyysisesti hulluksi, mutta pelkäsin poloisen Lucasin puolesta. Hän on vain kuusi vuotta vanha ja hänen perheensä on hajoamassa... En vain halua hänen kokevan kuten minä hänen iässään.

Sheila työskentelee poliisina, mutta hän ei saa tarpeeksi palkkaa. Jos kaupunki ei olisi näin turvallinen, en antaisi hänen tehdä sitä työtä ollenkaan. Jos vain voisin löytää pian työpaikan...

Ai niin, minulla on vieläkin päänsärkyä. Jep. En tiedä, sujauttiko joku juomaani jotain tai mitä, mutta tämä oli hirveä yö. Varasin ajan sairaalasta, toivottavasti he saisivat tämän pois.

21. huhtikuuta

Sheila jätti minut tänään; hän sanoi sen olevan väliaikaista kunnes löydän työpaikan. En ymmärrä sitä, mutta rahatilanne on  niin tiukka, että kun menin tänä aamuna klinikalle, unohdin täysin, että nämä asiat maksavat helvetin paljon. Ja pahinta kaikessa, he eivät tehneet mitään päänsärylleni, he vain kertoivat, että pitäisi hankkia jotain pillereitä. Vakavasti ottaen, näinkö työt nykyään hoidetaan? Annetaan jotain pillereitä ja vain toivotaan niiden toimivan?

Siitä huolimatta kipu päässäni ei ole mitään verrattuna kipuun sydämessäni. Voin kertoa, ettei Lucas halua lähteä, hän rakastaa minua. Mutta ehkä se on parempi näin, parempi perheellemme.

En usko, että pystyn odottamaan niitä pillereitä. 

22. huhtikuuta

Tänään näin mainoksen kaupassa "Hypnoottinen hoito vaivaasi". Muistan kun olin lapsi ja "oikea" hypnotisoija tuli kouluun ja hypnotisoi yhden lapsen, joka yksinkertaisesti vitsaili asiasta ja kertoi kaikille, että hänet käskettiin toimimaan niin ja ettei mies oikeasti hypnotisoinut häntä. Hypnotisoija lähti lavalta surren ja poika (luulen, että hänen nimensä oli James?) potkittiin koulusta vuotta myöhemmin. 

Pelkään, että tämä hypnotisoija käskisi minut makuulle ja leikkaisi minut palasiksi (Miksi katson niin paljon slasher leffoja...) Pillerit eivät tule ennen huomista ja minun täytyy saada päänsärky nyt pois tai sekoan. Taidan käydä hypnotisoijalla myöhemmin tänään.

Soitin Sheilalle. Hän sanoi Lucasin olevan sairas ja kyseli, milloin voisi tavata minut. Lupasin, että menen tapaamaan häntä huomenna, sen jälkeen kun saan lääkkeet päänsärkyyni. Tunnen oloni kauheaksi tekiessäni tämän hänelle. Tunnen oloni kauheaksi, etten ole siellä hänen kanssaan.

23. huhtikuuta

Olin väärässä hypnoosin suhteen, se oikeasti auttoi hiukan. Hypnotisoija kertoi minulle, ettei kipu ollut peräisin musiikista, vaan stressistä. Olimme melko hiljaa, kuuntelimme kivaa musiikkia ja hän näytti minulle jotain pisteitä  paperilla. Hän sanoi sen olevan "Portti Mieleen" tai jotain. Kipu turtui hiukan.  Se ei ollut enää yhtä pistävää kuin ennen. Sain pillerit apteekista nimeltään "Wall-Mart". Ne eivät tunnu auttavan pajonkaan ja niitä ei ollut kuin vähän. Söin kasan ennen kun menin katsomaan Lucasta. Ne eivät auttaneet päänsärkyyni, ne saivat vain oloni tokkuraiseksi. En ottanut enempää, jotten olisi sammunut Lucasin luona...

Poika parka. Hänellä oli kuumetta. Ollut sairas siitä lähtien kun lähti luotani, epäilen, olisiko hänelläkin liikaa stressiä. Täytyy olla hirveää, kun perhe hajoaa vain vähän yli kuusi vuotiaana. En ollut paljon häntä vanhempi, kun isäni lähti, mutta silloin heillä oli jonkinlainen selitys. Nyt ei ole ainuttakaan, ainakaan järkevää sellaista...

24. huhtikuuta

Unohdin täysin pääsiäisen. Tänään apteekki on suljettu, mikä tekee minut todella tympääntyneeksi, koska en voi saada lääkitystä. 

Menin tänään hypnotisoijalle, tällä kertaa minulle sanottiin, että tarvitsen lepoa. Hänellä oli mukava sohva ja nukkuminen tuntui hyvältä. En tiedä miksi, mutta hänen puhetapansa kuulosti rauhalliselta. Olin unessa noin kaksi tuntia ja hän kertoi minulle, että pärjäsin hienosti. Se tepsi, koska tapaamisen jälkeen katsoin televisiota ensimmäistä kertaa konsertin jälkeen. En paljon, mutta säätiedotuksen katsominen oli minulle kuin voitto.

Soitin Sheilalle kertoakseni rakastavani häntä ja että etsin töitä. Hän vaikutti vakuuttuneelta, mutta hän keskeytti puhelun, sillä sai toisen, kuulemma tärkeämmän puhelun. Kysyin, voisinko nähdä Lucasin juuri ennen, kun hän keskeytti puhelun. Minulla on epämääräinen tunne, että hän valehtelee minulle.

26. huhtikuuta

Unohdin kirjoittaa viimepäivästä, koska olin uudestaan hypnotisoijalla. Hän kertoi minulle ensimmäistä kertaa nimensä: "Tohtori Eliot". Kysyin häneltä, miksi nukahdan hänen toimistossaan ja hän kertoi minulle, että tarvitsen kuulemma vain unta. Hän kertoi minun toistavan sanaa "ei" nukkuessani, mutta se ei luultavasti merkitse mitään. Ainakin päänsärystä on vihdoin tulossa vain pieni häivähdys.

Sheila kertoi minulle, miksi lopetti puhelun toissapäivänä. Hän sai puhelun kaupungin hienostoalueelta. Miestä, joka asuu siellä, nimeltään "Richard" tai jotain, puukotettiin yksitoista kertaa. Sinne soitettiin ambulanssi, mutta mies kuoli ennen sairaalaan pääsyä. Kukaan ei löytänyt puukottajaa, vain muutamat jalanjäljet takaovelta miehen veren ympäröimänä. Voi parkaa.

Menin katsomaan tänään Lucasia. Hän on tulossa paremmaksi ja hän voi istua, mutta ei vieläkään seistä. Luin hänelle hänen lempikirjaansa. Mielestäni on outoa, että kuusi-vuotiaan suosikkikirja on "Percy Jackson and the Olympias", mutta se pienentää hänen ADHD-oireitaan. Hän antoi minulle pusun kun olin lähtemässä. Se teki minut onnelliseksi.

27. huhtikuuta

Lopetin lääkkeiden syönnin, en tarvitse niitä. Tohtori Eliot on minulle kuin hengenpelastaja ja ironinen asia on se, että ainoa asia mitä teen hänen toimistossaan, on nukkuminen. En oikein ymmärrä, miten se on hypnoosia. Kun kysyin häneltä, hän antoi melko lyhyen vastauksen, että hän hypnotisoi minut rauhoittumaan. Eikä mitään muuta. Ainakin se toimii ja hoidot maksavat helvetin paljon vähemmän kun lääkärin. Minulla ei ole enää ollenkaan päänsärkyä, mutta käyn siellä kuitenkin.

Sheila ei vastaa puheluihin. Soitin hänelle vähintään viisi kertaa eikä hän vastannut kertaakaan. Kun soitin hänen siskolleen, hän sanoi, ettei Sheila palannut töistä kotiin. Kysyin Lucasista ja hän kertoi minulle heidän lähteneen ja sulki puhelun. En tiedä, piilottelevatko he minulta jotakin. 

Noin yhdeltätoista illalla Sheila viimeinkin soitti. Hän kertoi minulle, että on tapahtunut toinenkin tappo samassa naapuristossa, mutta tällä kertaa tappovälineenä toimi pokaali. Naista lyötiin sillä kovaa päähän. Sheila ei puhunut paljoa, pyysi vain anteeksi ja kertoi, että rakasti minua. Hänen mielessään on varmasti jotain muutakin. Minun on pakko saada tavata hänet.

29. huhtikuuta

Kun menin tapaamaan Sheilaa, näin mustan Cadillac-auton tulossa sinne suuntaan. En tiedä ketään, kuka omistaisi sellaisen auton Sheilan asuinalueelta. Ehkä auton omistaja oli vain kääntynyt väärään suuntaan.

Sheila oli mennyt tänä aamuna Lucasin kanssa lääkäriin. Tohtori ajatteli sen olevan vain flunssaa ja arvaa mitä? Lucasille annettiin pillereitä. Poika ei ole vieläkään terve ja hänen kuumeensa nousee ja välillä laskee. 

Eliot kertoi minulle, että vikisin unissani jotain Lucasista. Hän sanoi, että saattaa tietää, miten auttaa poikaa. Minä luotan mieheen, mutta en tiedä, miten hypnoosi voisi parantaa flunssan.

Joka tapauksessa... Päänsärkyni on kokonaan poissa, mutta jatkan kuitenkin hypnotisoijalla käymistä. Minulla on aika myöhään illalla, koska kuulemma kaikki muut ajat ovat varattuja. Se on ihan hyvä aika, koska olen muutenkin liian hermostunut nukkumaan yksin. 

30. huhtikuuta

Sheila soitti minulle hyvin aikaisin tänä aamuna. Hän kertoi jälleen uudesta taposta, samalla alueella tapahtuneesta kun edeltäjänsäkin. Tällä kertaa tapahtuneella oli kuitenkin todistaja, joka kykeni antamaan tapahtuneesta lausunnon. Pariskunta joutui iskun uhriksi kun he nukkuivat. Välineenä toimi kai jokin pesäpallomailan tapainen. Nainen kuoli ja mies ryömi ovelle kun ambulanssi pääsi perille. 

Tyyppi alkoi mongertaa jotain käsittämätöntä siitä, miten hänen vaimonsa kuoli. Hän kertoi ensihoitajalle, että tappajalla ei ollut silmiä, ennen kun meni shokkiin ja kuoli verikatoon. Koko juttu on kuin suoraan kauhuleffasta.

Sheila ja muutama muu poliisi ovat nyt vartiossa naapuristossa koko ajan. Kerroin hänelle olevani todella peloissani siitä paikasta ja että hänen pitäisi lähteä, mutta sanoi kieltäytyvänsä lähtemästä kunnes löydän hyvän työn. Joten nyt uuden työn löytäminen ei ole vain toimeentulon varmistamista, vaan myös rakkauteni pelastamista. 

Ainoa hyvä asia tässä kaikessa on, että Lucas parantui kuumeesta nukkuessaan. Hän voi seistä ja juuri ja juuri kävellä, mutta on vielä vuoteenoma. Luin hänelle jälleen. Hän näytti onnelliselta.

31. huhtikuuta

Menin tapaamaan Lucasta aikaisin tänä aamuna, joten pystyin tekemään hänelle aamisaista. Tällä kertaa näin mustan Cadillacin vetäytyvän Sheilan autotallista. 

Kysyin Karenilta (Sheilan siskolta), onko Sheilalla miesystävää. Hän sanoi, että ei. Se oli luultavasti vain mielikuvitustani, mutta ajattelin heti pahinta. Kun menin herättämään Sheilan, hän näytti TODELLA yllätyneeltä, että olin siellä.

Tein lettuja Lucasille ja sitten lähdin ja tunsin suurta halua käydä tapaamassa Eliotia. Epäonnekseni paikka ei ollut avoinna. Soitin hänelle, mutta hän ei vastannut. Olen juuri nyt niin ärsyyntynyt ja se ei ole hauskaa.

Yritän mennä nukkumaan. Siinä on kaikki, mitä voin tehdä. En voi ajatella muuta kun Cadillacia. Ja sitä, että Sheila on ehkä pettänyt minua.

2. toukokuuta

Luojan kiitos Eliot oli tänään paikalla. Vannon, että jos en kävisi siellä, minusta tulisi mielenvikainen. Nukuin tänään YKSITOISTA TUNTIA. Kun lähdin, huomasin makaavani toisella puolella sohvaa. Eliot kertoi minun liikkuneen nukkuessani.

Ei soittoa Sheilalta. Menen myöhemmin tänään kohtaamaan hänet. Hän valehtelee. Tiedän sen.

3. toukokuuta

Ymmärrän, miksi Sheila ei ole soittanut minulle paljonkaan. Eilen kuoli neljä ihmistä. Se oli tällä kertaa terä, luultavasti viidakkoveitsi. Kaikki olivat teinejä. He olivat ulkona puistossa ja heillä oli 'bileet'. Ei selviytyjiä kertomaan tapahtunesta, mutta Sheilan partneri todella NÄKI henkilön tekemässä sitä.

Sheila sanoi, ettei ensin uskonut työkaverin nähneen sitä, vaan luuli, että se oli vain miehen mielikuvitusta. Kaikki mitä tiedän on, että mies näki jonkun veren peitossa ja valkoiset kolot silmien paikalla.

Minulla meni tänään todella myöhään ja näin taas Cadillacin kököttämässä autotallissa. En pysty uskomaan ajatusta, että Sheila pettäisi minua, mutta onko mitään muuta selitystä? 

Minun on saatava nähdä Eliot. Pyysin häneltä, että saisin nukkua pitkään. Hän suostui.

3. toukokuuta

Tänään oli tapahtumarikas päivä. 

Menin työnvälitystoimistolle ja koska olen käynyt muutaman vuoden collegea (voi niitä päiviä) sain uuden toimistotyön. Palkka on vähän suurempi kun edellisessä ja pomo ei ole täysi kusipää.

Toinen kuolema viime yönä. En oikeastaan tiedä, mitä tapahtui, mutta kaikki murhat liittyvät toisiinsa. Sheila joutuu olla koko yön töissä, joten hän päätti muuttaa takaisin luokseni ja antaa minun vahtia yöllä Lucasia. On niin kivaa pystyä olemaan Lucasin kanssa, vaikka hän nukkuukin suurimman osan ajasta. Olen vain onnellinen, kun perhe on palanut takaisin yhteen.

Mutta minulla on vieläkin kuva Cadillacista mielessäni. Tiedän, että Sheila ei voisi tavata mahdollista miesystäväänsä enää. Hitto, en edes tiedä asiasta mitään, joten varmaan vaan ylireagoin. Ehkä se oli nainen. Ehkä Sheilan ystävä.

Silti minulla on TODELLA vahva tunne mieleni perukoilla, että olen oikeassa.

Eliot ei ollut auki tänään. Oikeastaan en löydä häntä mistään. Tänään yritän nukahtaa itse. Tarvitsen unta, sillä minulla on huomenna töitä.

4. toukokuuta

En ole enää huolissani, että pettääkö Sheila minua. En ole huolissani mistään, mikä liittyy Sheilaan. Koska tiedän nyt totuuden.

Sain puhelun noin neljältä aamulla. En Sheilalta, vaan sairaalalta. He sanoivat löytäneensä hänet kolaroidusta autosta. Mustasta Cadillacista.

Ilmeisesti he olivat istuneet autossa ajaen, luoja tietää minne, kun jotain lensi kuomun lävitse. En kuullut paljonkaan tämän jälkeen, kysyin vain, missä auto on ja menin sinne selvittämään asiaa. 

He yrittivät estää minua, mutta en välittänyt ja juoksin auton taittuneille jäännöksille. Molemmat ruumiit olivat olleet kuulemma auton ulkopuolella, mutta oli heti selvää, mitä oli tapahtunut. Koko tuulilasi oli rikkoutunut. Todennäköisesti kuljettaja oli laiminlyönyt turvavyön ja lentänyt tuulilasia päin. Mutta outoa oli, että verivana johti läheiselle puulle. He sanoivat löytäneensä miehen (hänen nimensä oli Leroy, mikä vitsi.) rojahtavan alas vastakkaisesta puusta. Kasvot verillä, kuin joku olisi murskannut ne.

He kertoivat, että voin mennä ER:ään katsomaan Sheilaa. Hän on koomassa ja he eivät tiedä, selviääkö hän. Helvetti, tässä vaiheessa en ole varma, haluanko, että hänet pelastetaan.

Lucas on vielä koulussa. En tiedä, onko joku soittanut hänelle tai jotain, mutta en halua hänen näkevän minua tällaisena.

Menin suihkuun päästessäni kotiin. Kun heitin vaatteeni pyykkikoriin, löysin vanhan ruutupaitani. Siinä oli punaisia läiskiä. Ehkä ylimääräisen ketsupin ottaminen McDonaldissa ei ollut hyvä idea. Ainakin toivon sen olevan ketsuppia.

Suihkun jälkeen soitin Eliotille. Joku ulkomaalainen nainen vastasi ja oli ihmeissään, miksi soitin hänelle. Hän sanoi työskentelevänsä itsepalvelupesulassa, oli aina työskennellyt. Yritin selvittää, missä toimisto oli, mutta jostakin jumalanhylkäämästä syystä en kykene muistamaan, missä se on.

Vasen käteni tuntuu jostakin syystä todella kutiavalta. Kun olin laittamassa siihen ihottumavoidetta, huomasin siinä joukon pieniä reikiä, kuten sellaisia, joita tulee rokotuksesta.

Kaikista pahin juttu on, että minulla on nyt toinen hiton päänsärky.

http://weheartit.com/entry/161031372/search?context_type=search&context_user=LoveStarDust&page=5&query=hypnotic+

https://www.tumblr.com/search/Headache#

http://weheartit.com/entry/178390686/search?context_type=search&context_user=blackinme&page=2&query=hypnotic+

Lyhyet creepypastat #1

En ole ihminen

En ole ihminen.

Minulla ei ole silmiä.

Minulla ei ole sydäntä.

Minulla ei ole ihoa,

Ei yhtäkään luuta,

Olen erilainen; Olen... pahin painajaisesi. Olen se, jonka ajatteleminen pitää sinut hereillä yöllä. Olen se, joka muuttaa painajaisesi todeksi. Olen se, joka vahingoittaa sinua. Kerron sinulle, etten ole ihminen.

Kysymyksiä ei pidä kysyä.

Olen se, joka syö sieluasi, kun alat hitaasti menettää järkesi.

Tulet näkemään, että jonakin päivänä sinusta tulee täysin samanlainen kuin minä. Te ihmiset, te inhoatte minua; tunteillanne, äänillänne, vain kaikella mitä teette. Rakastan nähdä kasvosi kun heräät minussa (painajaisissasi). Olen aina kanssasi. Sinulla on minut, ole kiitollinen. Ei, ei; piiloutuminen peiton alle ei pelasta sinua, voin nähdä sinut, voin kuulla sydämenlyöntisi.

Tiedän, mitä ajattelet tällä hetkellä,"Tämä ei voi olla totta." Mikään ei ole totta. Tarkoitan, entä jos olisit juuri kuten minä? Entä jos olet todellisuudessa kuollut ja sinä et vain tietäisi sitä? Entä jos kaikki ympärilläsi olisivat vain mielikuvitustasi? Haluan vain nähdä teidän kärsivän. Haluan teidän kaikkien tuntevan kivun.

Sinun mielestäsi minä vitsailen?

Eikö niin?

En vitsaile.

Lupaan sen sinulle.

Olen se, joka asuu kodissasi, olen se selittämätön narahdus. Olen se, joka tekee kaiken pahan tapahtuvaksi.

Te ihmiset, en vain tajua teitä; Miksi elätte? Kaikki, mitä teette, kuolee, elämä on liian vaikeaa, miksi elää se?

Tässä kaikki.

Hyvää yötä.

http://kbesios.com/blog/2012/03/a-dark-figure/

                                                         

  

Huomaamaton

Pimeys on omituinen asia, eikö olekin? Tiedostamaton. Mitä siellä on? Mikä on tuo tunne sisälläsi? Tuo kihelmöinti, joka hiipii pitkin kehoasi?

Se mitä tunnet, on ääni. Ei ääni, jonka voit kuulla, mutta voit tuntea sen. Tunnet sen takaraivossasi, se ruokkii pelkoasi. Olennot, jotka pelottivat sinua vaatekaapissasi kun olit lapsi, ovat saaneet sinut uskomaan, että pimeydessä on jotakin. Ne eivät ole olemassa fyysisellä tasolla. Ne ovat olemassa ymmärryksemme yläpuolella. Ne ovat kuin niitä, joita kutsumme enkeleiksi.

Ne elävät toisella puolella omista syistään. Joskus heidän syyt eivät täsmää omiemme kanssa. Ne elättävät itsensä meidän pelollamme, mutta kuolevat hitaasti, koska meidän pelkomme on vähentynyt internetin ja tietokonepelien vuoksi. Me aloimme hitaasti jättää ne huomiotta ajan mittaan. Joten niistä tuli epätoivoisia. Ne alkoivat toimia. Tappovat pari ihmistä, pelottelivat toisia henkisesti. Ensin ne aloittavat unissasi, näyttäen, kuinka taistelevat kanssasi; kuolleita perheenjäseniä, katastrofeja ja sen tapaisia, sitten ne alkavat näyttäytyä sinulle hereillä ollessasi. Kun kerran näet ne, et unohda niitä koskaan. Kun näet yhden, se on aina siellä, tarkkailemassa sinua.

Haluatko vieläkin selvittää, mistä talossasi kuuluvat, selittämättömät äänet ovat peräisin? Vieläkin pitää tietokoneesi päällä koko yön jättäen ne huomiotta? Ehkä jokin päivä näet yhden. Mutta toivon, että olen väärässä. Ehkä et ikinä tule näkemään toista maailmaa, joka ei ole tarkoitettu meille. Ehkä...

Kiljahdus

Hän makasi vieläkin pimeydessä peläten päästämästä yhtäkään ääntä. Hän oli maannut tunteja pikimustassa huoneessaan hytisten kauhusta ja yritti olla hermostumatta ja pysyä vahvana. Hän puristi hampaansa tiukasti yhteen, jotteivat ne kalisisi ja yritti olla huomaamatta lämpimän, mutta suolaisen veren makua kurkussaan. Hän ei rohjennut päästää  vaimeintakaan kuiskausta, koska pelkäsi nurkassa istuvaa otusta. Hän oli herännyt tunti sitten heikkoon tuulenvireeseen, joka loi kylmiä väreitä hänen sisimpäänsä. Yhtäkkiä hän oli tuntenut kuumuuden ihollaan. Järkyttyneenä viileydestä ja äkillisestä poltteesta hän oli säpsähtänyt, jolloin oli nähnyt keltavihreät silmät, jotka tuijottivat häntä yön yli. Hän oli nyt tunteja yrittänyt epätoivoisesti vältellä hikoilemista. Hän tunsi raskaan keltaisen hehkun yllään painavan megatonneja, kun otus jääräpäisesti katsoi häntä pehmeän peiton läpi. Hänen väsymyksensä alkoi kasvaa ja hänen silmäluomensa laskea ja vihdoin hän lepäsi ensimmäistä kertaa tunteihin. Kun hän jälleen avasi silmänsä, keltainen hohde sokaisi hänet ja hän oli kasvokkain tunkeilijan kanssa; silloin hän kirkaisi täydestä kauhusta, josta olento selvästi nautti, sillä se näytti ravitsevan itseään tytön pelolla.

Seuraavana aamuna hän heräsi täysin virkeänä, kuin mitään ei olisi tapahtunut yöllä. Hän vakuutti itselleen sen olleen pelkkä painajainen. Kun hän nousi ylös, hän tajusi, että ikkuna oli auki ja sillä hetkellä tunsi kylmän viiman, joka herätti hänet viime yönä. Silloin hän näki kynnenjälkiä ikkunan kehyksessä ja tiileissä tällä puolella taloa. Hän veti syvään henkeä ja oli valmiina kiljumaan, niin kuin oli tehnyt edellisenä yönäkin, mutta ulos ei tullut yhtäkään ääntä. Otus oli syönyt hänen äänensä.

https://www.pinterest.com/explore/shadow-people/

Onko tämä unta?

Sanat eivät voi kuvailla, kuinka kertakaikkisen hämmentynyt ja väsynyt olenkaan. Maailma on kokonaan musta. En löydä mitään näköpiiristäni, enkä myöskään kuule mitään. En voi liikkua. En voi kirjaimellisesti tehdä mitään.

Anna kun kerron, miten päädyin tänne.

Vuosi aikaisemmin minä vain heräsin, kartoitin katseellani huonetta, joka näytti olohuoneelta, jossa oli maaluksia seinillä ja sentapaista. Mutta se ei kiinnittänyt huomiotani eniten. Selvästi erottuvat ominaisuudet paikassa oli sohva, pöytä ja viihdekeskus, jonka päällä oli televisio. "Mutta miksi olen täällaisessa huoneessa?" mietin itsekseni. Kävelin ympäriinsä hetken ja takastelin itseäni peilistä.

Vain yksinkertainen T-paita ja farkut. Minussa ei ollut mitään erikoista. Kuljin pois peilin luota tämän "olohuoneen" ovelle päätellen, että voisin nähdä, mikä paikka tämä ikinä olikaan... kun astuisin ulos. 

Katsoin kaikkialle. Oli mustaa. Ei tähtiä. Ei mitään. Joten olin olohuoneessa ilman ulospääsyä näkemättä mitään, mitä tämä pimeys voisi minulle tarjota. En  uskaltanut mennä tuonne mustaan tyhjyyteen kuitenkaan. Pimeys oli selvästi merkki, että minun oli oletettu pysyvän sisällä... Eikö niin?

Ottaen muutaman askeleen taaksepäin palasin takaisin olohuoneeseen huokaisten hiljaa. Tajusin, että siellä ei ollut ruokaa... Mutta tajusin myös, että en ollut väsynyt ja pystyin juoksemaan ympäriinsä hengästymättä, ja myös sen, että minun ei TARVINNUT syödä eikä juoda. Oliko se kuolema? Ei, ei voinut olla. Voisin kertoa, että olin vielä hengissä, koska tunsin kipua nipistäessä  itseäni. Päätin tehdä ainoaa itseäni viihdyttävää asiaa talossa eli rojahdin sohvalle ja nostin jalkani pöydälle.

Kun tartuin kaukosäätimeen, jokin napsahti mielessäni. Eikö minulla ole perhettä? Ystäviä? Koiraa? Miksi olin unohtanut heidät? Tämä oli mielessäni muutaman minuutin... mutta päätin unohtaa sen. Mitä minä voisin tehdä? Toivoa heitä? Pyh, tämä on todennäköisesti vain yksi kahjoista unistani.

Painoin kaukosäätimen nappia ja huomasin jotain. Mikään ei toiminut. Olivatko patterit menneet? Kun tarkastelin kaukosäädintä, television näyttö alkoi väristä muodostaen hitaasti kuvaa. Kaikki ohjelmat olivat tuntemattomia minulle. Tiesin, että ohjelmat olivat kuin Ren ja Stimpy, Adventure Time ja muutama muu ohjelma toiselta kanavalta, mutta ne eivät olleet kuin ne... eivät edes lähellä. Hymy oli kuitenkin kaiverrettu kasvoilleni. Voisivatko nämä uudet ohjelmat ennustaa, mitä katson tulevaisuudessa? Päätin kääntää kanavalle 46, lempikanavalleni, joka oli samalla onnennumeroni. Ja odotin. Hiljaisuus. Ei ohjelmia?

Huokaisten aioin vaihtaa kanavaa, ennen kuin kuului surinaa ja epäselvällä kuvalla näkyvä mainos alkoi. Se oli onnetonta, jouduin kurottamaan televisiota kohden nähdäkseni mainokset, mutta sillä ei ollut väliä. Mainokset olivat, liioittelematta, pilalla. Ne eivät mainostaneet mitään, eivät edes ohjelmia. Ne kaikki soittivat samaa laulua uudestaan ja uudestaan. Se kuulosti korkealta, sitten taas matalalta.

Näytöllä pystyit näkemään esineitä liikkumassa. Se sai minut vaikeroimaan, mutta noin kolmen minuutin jälkeen "ohjelma" alkoi. Se näytti normaalilta, se oli komedia pariskunnasta, normaalia, eikö? Kaikki vain näytti... liian normaalilta. Kaikkien kasvoilla oli sama, tyhjä ilme, kuin ne oltaisiin lukittu heidän naamoilleen. Kun he puhuivat, heidän suunsa aukesivat, mutta eivät edes menneet kiinni, vain aukesivat ja sanat tulivat ulos vaikuttaen siltä, että äänet olisi väärennetty,  yksi äänistä kuulosti ohjelmoidulta GPS-järjestelmältä. Se oli itse asiassa melko aavemmaista.

Kun käänsin taas kanavaa, asiat menivät vielä oudommiksi. Seuraava "TV-ohjelma" jota lähetettiin, loppui juuri. Lopputeksteissä oli kahden miehen liikkuvat päät, oletettavasti tekijät, jotka kommentoivat satunnaisia asioita kuten:

"Hei, tiedän tämän miehen", ja "Hänet? Hän on aina ollut tylsä."

Kun se jatkui, siinä mainostettiin toista ohjelmaa samaan aikaan, mutta en saanut silmiäni irti päistä. Ne olivat liioittelematta huvittavia. Panin merkille, että muut ruumiinosat putosivat taivaalta lopputekstien mukana ja päät tekivät niistä sairaita vitsejä, jolloin veri peitti heidät ja tekstin ruudulta. Lopussa oletin yhtiön logon tulevan näkyviin, mutta sen sijaan ruudulle tuli näkyviin huone, samanlainen, missä minä sillä hetkellä istuin, tarkalleen samalla paikalla.

Kamera kääntyi vasemmalle todella hitaaaaasti ja juuri kun se pääsi loppuun, ilmestyi naama, joka alkoi kirkumaan suulla, jota sillä ei ollut. Tämä säikäytti minut, mutta seuraava säikäytti minut entistä enemmän. Logo , joka ei ollut äskön loppuneen ohjelman, tuli esille. Siinä oli musta shakkinappula punaisella taustalla. Miehen ääni, joka oli erilainen kun edelliset GPS-äänet, puhui.

"Olen kaiken täällä olemassaolevan hallitsija. Olet minun vankinani ja voin ohjata, mitä näet, mitä pidät ylläsi, kuka olet ja kuinka elät. Tämä on ainoastaan minun pelini ja voit kuolla milloin tahansa haluan."

Kun se sanoi tämän, utuinen musta käsi ojentui alas, näpäytti mustaa shakkinappulaa niin, että se tippui alas ja kamera loittoni tästä vain hiukan kuitenkin paljastaen, miltä mies näytti; hänen silmänsä olivat kaksi valkoista viivaa, ei suuta, eikä muitakaan kasvonpiirteitä. Juuri sopivasti saaden hänet näyttämään kuitenkin ihmismäiseltä.

"Tiedän, missä olet. Tiedän, mikä tekee sinusta heikon. Älä edes ajattele pakenevasi."

Pidin käsiä kaukosäätimellä, mutta en pystynyt saamaan itseäni painamaan off-näppäintä. Kuin olisi ollut magneetti sormeni ja nappulan välissä pitäen ne erillään. Vihdoin sain liikutettua rannettani, jolloin kaukosäädin lensi suoraan kohti televisiota ja vain ponnahti lasista... se ei ollut hyvä asia. Kuva tästä sumuisesta miehestä sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. En voinut jäädä katsomaan häntä. Jokin hänessä oli vain uhkavaa. Nousin ylös sohvalta ja ryntäsin kohti ovea.

Se oli ainut ulospääsyreittini. Mies oli lukinnut oven, mutta oli liian myöhäistä. Työnsin ovea koko kehollani näin rikkoen sen ja mennen täristen pimeyteen tiedottomana, mitä siellä oli. Tyhjiö, jota olin pelännyt niin paljon... Muutaman tunnin jälkeen huone lähti liikkumaan.

Olin paikoillani, mutta huone liikkui itsestään. Katsoin sitä kun se kellui. Ajelehti. Pois näkyvistäni Vihdoin, yksi asia ilmestyi näkökenttääni. Mies istui suoraan edessäni hykerrellen, mutta ilman suuta, joka näyttäisi hymyn.

"Olet nappula pelissäni, pelkkä kuolevainen paikalla. Kun nappulat jättävät shakkilaudan, ne ovat poissa pelistä, mutta minne ne päätyvät? Sen saat selville piakkoin." Kun hän oli sanonut tämän, hänen kehonsa haalistui hitaasti pois.

Täällä minä nyt olen. Jumissa tyhjyydessä. Ei ole mitään, mitä tehdä. Mitään, mitä sanoa. Mitään, mitä PYSTYISI sanoa. Olen vain nappula, joka jätti laudan. En ole mitään laajalla alueella olemattomuutta. Mutta mikä voisi olla kohtaloni? En voi ikääntyä. En voi liikkua. En voi kuolla. En voi edes puhua. Olen jumissa täällä. Olen yksin. En ole mitään.

http://nexus-wallpaper.com/wallpaper/abstract/3d-chess-board-wallpaper/

http://mixhdwallpapers.com/wallpapers/lit-house-dark/

Et ole peloissasi, ethän?

Makaat sängylläsi. Ilmastointilaitteen vaimea hurina on ainoa ääni, joka eristää sinut täydeltä hiljaisuudelta.

Hurina on ainoa ääni, jonka voit kuulla. Ääni, joka tavallisesti jäisi huomaamatta, kunnes se on ainoa ääni, jonka kuulet. Se on rauhoittavaa, huomaatpa sitä tai et. Mutta yhtäkkiä hurina loppuu ja laite päästää vaimean kilahduksen sammuessaan. Huomaat lämpötilan muuttuvan pikkuhiljaa lämpimämmäksi. Epäonneksesi et ole vielä unessa ja hiljaisuus alkaa.

Ymmärrät, että erikoinen ja sakea hiljaisuus on kuin vastine äänekkälle melulle itsessään. Tällaisessa hiljaisuudessa voisit kuulla nuppineulan tipahtavan kolmen huoneen päässä. Hiljaisuus täyttää korvasi sydämenlyönneilläsi, kuin tyynyt olisi puristettu korviasi vasten.

Sinun pitäisi olla helpottunut tiedosta, että vot kuulla kaiken ympärilläsi, korvaten näkökykysi puuttumisen pimeässä. Mutta et ole. Tämä koettelee rajojasi, sillä sydämesi lyö hiukan nopeammin tehden kehosi jännittyneeksi ilman selitystä ja tehden sinut tietoiseksi, että et ole yksin.

Mutta olet yksin, etkö? Olet maannut siinä silmät suljettuina nyt melkein 15 minuuttia ja olet tarkistanut, että kaikki oli varmasti normaalisti huoneessasi ennen kun laitoit valot pois; olet fiksu.

Kaikki nuo Facebook testit, jotka olet tehnyt vahvistaaksesi, mitä jo ennestään tiesit. Jos olisit kauhuleffassa, selviäisit loppuun asti. Olet jopa tehnyt huolellisesti suunnitelman, mitä tekisit tilanteissa, joita olet lukenut creepypastoista. Mutta se on pelkkää hölynpölyä kuitenkin, eikö?

Et ole peloissasi. Tai ainakin tätä toistat itsellesi.

Mutta odota... Mitä tuo oli? Oliko se kankaan kahinaa? Et kääntynyt sängylläsi tai liikkunut ollenkaan. Teitkö sinä tuon äänen? Ei, et voinut tehdä. Olet kuin halvaantunut sängylläsi rauhattomana näinä hetkinä. Sinun on täytynyt kuvitella se.

Kierähdät ympäri kasvot seinää kohti. Poissa silmistä, poissa mielestä. Jos jokin on huoneessa kanssasi, sen täytyy hyväksyä, että olet liian väsynyt käsittelemään asiaa tällä hetkellä. Olet vielä lamaantunut ja ahdistunut, jolloin kuulet äänen uudestaan. Tällä kertaa se on pehmeä tömähdys maahan.

Sydämesi tarraa kiinni rintakehääsi. Kuulitko oikeasti sen? Ei, olet juuri saanut itsesi luomaan ääniä tyhjästä. Sinun todella täytyy lopettaa pelaamasta kauhuselviytymispelejä näin myöhään yöstä; se sekoittaa pääsi. Olet järkevä ihminen, joten lopeta lapsellinen käyttäytyminen ja yritä jo nukahtaa.

Suljet silmäsi tiukasti toivoen hiljaisesti unta, joka pyyhkäisisi sinut pian pois. Sinä käytännössä haluat turvaan olemattomaan unimailmaan, joka on itsesi luoma. Pakenet tietoisuutta; mutta siellä ei ole mitään.... Eikö niin? Olet vain väsynyt! Tiedän, tiedän.

Kun silmäsi ovat tiukasti kiinni, tulet tietoiseksi, että ei väliä, kuinka paljon haluaisitkin, et pysty liikuttamaan käsiäsi ja jalkojasi.  Älä viitsi, annatko tämän oikeasti häiritä sinua? Mikä olet? 12-vuotiasko? Älä välitä siitä ja nukahda jo!

Nyt hermostuttava ääni kajahtaa huoneen poikki uudestaan, vahvempana kuin koskaan. Kankaan havina, jota seuraa pehmeä tömähdys maahan. Tietämättäsi pidätät nyt henkeäsi, silmät niin tiukasti kiinni kuin mahdollista. Sinulla on lapsellinen halu vetää peitto pääsi yli. Kuvittelet kaiken! Se on kaikki pääsi sisällä; Luulin olevani vahvempi.

Sydämesi lyö nyt äänekkäästi korvissasi, mutta ei tarpeeksi äänekkäästi peittämään itseään toistavaa ääntä, joka lähetyy huoneen poikki. Mitä tämä kahina on!?  Ehkä jätit paperia maahan. Sen sen täytyy olla! Ja tömähdys? Luultavasti kissa tai koira tai jokin. Ne luultavasti juoksivat sisälle kun et tarkistanut suljitko ovea. Jep, sinä olet vain vainoharhainen.

Ääni on nyt sänkysi vieressä ja olet selkä sitä vasten, etkä uskalla kääntyä ympäri tutkimaan asiaa. Ei siksi, että se tekisi jotain pahaa; ainoa valo huoneessasi on kännykkäsi himmeä yövalo vieressäsi. Käynnistit sen ennen kuin ryömit sänkyyn, muistatko? Mutta et uskalla kääntyä ympäri ja katsoa. Siellä ei ole kuitenkaan mitään.

Minuutit tuntuvat tunneilta maatessasi kasvot seinää kohti, kankeana kuin lauta, kyvyttömänä liikuttamaan kehoasi. Et ole kuullut ääntä vähään aikaan, et sen jälkeen kun se saapui sänkysi laidalle. Tiedät, että siellä ei ole mitään. Se on vain tämä hiljaisuus; se kommunikoi kanssasi. Sinun todellakin olisi pitänyt laittaa musiikkia tai jotain ennen kun menit sänkyyn.

Yhtäkkiä tuttu kilahdus kajahtaa huoneen läpi, jota seuraa tutunoloinen hurina. Hengität syvään, kehosi rentoutuu ja olet todella helpottunut. Luojan kiitos se on ohi. Nyt voit vihdoin nukkua rauhassa. Hiljaisuus todella sekoitti sinut. Käännyt ympäri ja avaat silmäsi tarkistaaksesi ajan kännykästäsi; siitä täytyy olla tunti kun...

Olet kasvokkain hänen korvasta korvaan ylettyvän hymynsä kanssa. Hämärästi valaistussa huoneessa näet silmät, jotka tuijottavat sinua intensiivisesti.

"Ah... Näen sinun olevan vielä hereillä."

http://weheartit.com/entry/157426616/search?context_type=search&context_user=benarojevka&page=5&query=scary+sleep

http://weheartit.com/entry/167432985/search?context_type=search&context_user=daniela03va&page=9&query=jeff+the+killer