Ovet

Minut adoptoitiin. En ole koskaan tuntenut oikeaa äitiäni; pikemminkin tiesin hänet aikoinaan, mutta minut vietiin hänen luotaan kun olin vielä liian pieni muistamaan. Rakastin kuitenkin adoptioperhettäni. He olivat niin ystävällisiä minulle. Söin hyvin. Asuin lämpimässä ja mukavassa talossa ja sain valvoa melko myöhään.

Anna minun kertoa lyhyesti perheestäni: Ensimmäiseksi kerron Äidistäni. En koskaan kutsunut häntä Äidiksi tai miksikään sen tapaiseksi, vaan puhuttelin häntä etunimellä. Janice. Se ei kuitenkaan haitannut häntä ollenkaan. Kutsuin häntä siksi niin kauan, että en usko hänen edes huomanneen koko asiaa. Hän oli joka tapauksessa hyvin miellyttävä nainen. Uskon hänen alun perin ehdottaneen adoptoimistani. Joskus nojasin päätäni häntä vasten katsoessamme televisiota ja hän kutitti kynsillään selkääni. Hän oli yksi niistä Hollywood äideistä.

Sitten Isäni. Hänen oikea nimensä oli Richard, mutta hän ei oikeastaan koskaan pitänyt minusta hirveästi, joten aloin kutsua häntä Isäksi epätoivoisena yrityksenä herättää hänessä myötätuntoa minua kohtaan. Se ei toiminut. Minut valtasi tunne, että miksi tahansa häntä kutsunkin hän ei koskaan rakastaisi minua niin kuin omaa lastaan. Se on ymmärrettävää, joten loppujen lopuksi opin olemaan välittämättä asiasta. Kaikista selvin piirre Isässä oli hänen ehdoton ankaruutensa. Hän ei pelännyt rangaista lapsiaan kun he tekivät jotakin väärin. Sain sen selville ennen kuin osasin käydä vessassa asianmukaisesti. Hän ei epäröinyt antaa minulle selkäsaunaa. No, olen tottelevainen ja siitä on kiittäminen hänen menetelmiään.

Viimeiseksi kerron siskostani. Pikku Emily oli todella nuori kun minut adoptoitiin, joten olimme suunnilleen samanikäisiä, mutta hän oli hieman vanhempi. Pidin häntä kuitenkin pikkusiskonani. Tulimme toimeen paremmin kuin ketkään muut sisarukset. Me valvoimme aina myöhään ja vain juttelimme. Tai no oikeastaan hän enimmäkseen puhui ja minä kuuntelin koska rakastin häntä. Meillä oli mahtava järjestely! Meillä ei ollut tarpeeksi makuuhuoneita, joten- koska en halunnut nukkua olohuoneessa yksin kun olin nuorempi- minulle laitettiin vuode lattialle Emilyn sängyn viereen. Olen nukkunut siinä siitä lähtien. Olin kuitenkin sinut asian kanssa, koska nautin siskoni seurasta ja olen aina ollut häntä kohtaan melko suojelevainen.

Kaikki muuttui kamalana keskiviikko yönä. Olin kotona nokosilla kun Emily avasi etuoven. Siitä kuuluva ääni herätti minut ja kävelin makuuhuoneesta käytävää pitkin olohuoneeseen. Silloin muistin ensimmäisen kerran että oli keskiviikko. En ollut koskaan hyvä pysymään kärryillä mikä päivä oli. Oikeastaan voisin vain suoraan tunnustaa: ajantajuni oli KAMALA! Mutta joka tapauksessa tiesin, että oli keskiviikko, koska Emily oli juuri tullut kotiin kirkon nuorisoryhmän tapaamisesta. Hän käveli ovelta ja halasi minua ja hänen jälkeen sisälle tuki Isä ja Janice.

“Oliko hyvät päikkärit?” Janice kysyi kiusoittelevasti. Minä vain ravistelin päätäni ja korskahdin tavalla, joka osoitti selvästi, että härnäsin häntä takaisin.

“Älä ääntelehti tuolla tavalla äidillesi!” Isäni sanoi töykeästi, vaikutusvalta selkeänä hänen äänessään. Hän sulki oven takanaan ja laittoi takkinsa naulakkoon.

“Selvästi vain vitsailin…” murahdin puoliääneen. Isä ei varmasti kuullut, sillä en tuntenut hänen läimäyttävän minua. Sitten Emily meni huoneeseemme ja seurasin häntä. Hän alkoi kertomaan minulle päivästään. Tiedät kyllä, perus teinijuttuja. Siitä huolimatta kuuntelin häntä, jotta hän tuntisi olonsa paremmaksi. Yhteenvetonsa jälkeen Emily ehdotti, että katsoisimme televisiota ja suostuin. Hypähdin sohvalle kun hän etsi kaukosäädintä. Hän pyöritti silmiään pikkuvelimäiselle kypsymättömyydelleni, käski minut siirtymään ja istahti sohvalle. Televisio meni päälle ja katsoimme sitä yhdessä auringonlaskuun saakka. Emily oli sellainen tyttö, joka piirrettyjen ja saippuasarjojen sijaan katsoisi mieluummin kanavia kuten Discovery, Animal Planet ja National Geographic. Pidin niistä myös joten se ei haitannut minua. Oikeastaan ne olivat ainoita kanavia, joita katsoessa pystyin keskittymään.

Tuli myöhä ja Janice ilmestyi sohvan takaa. “Emily, nukkumaanmenoaikasi meni jo. Sammuta televisio ja mene huoneeseesi. Sinä myös.” Hän osoitti minua. Emily sulki television vastahakoisesti ja nousi ylös. Hän lähti kulkemaan käytävää pitkin huoneeseemme. Seuratessani en päässyt eroon tunteesta, että jokin on vinossa.

Menimme huoneeseemme ja Emily sammutti valot. Juuri silloin näin liikettä silmäkulmassani. Se oli ikkunan takana, mutta heti kun kohdistin katseeni tarkemmin ikkunaan, näkemäni asia oli poissa. Pysyin silti valppaana. Siskoni vuoksi.

Makasin pimeydessä vain ohuen katulampusta peräisin olevan valojuovan valaistessa huonetta. Se ei ollut paljon. Olisin voinut vannoa, että kuulin toistuvia hiljaisia ääniä ikkunan takaa… Pienten oksien katkeamista, lehtien narskumista, vaatteiden kahinaa, ja kaiken lisäksi pystyin haistamaan heikon hien ja veren lemun. Pidin silmäni auki suurimman osan yötä.

Ulkona kuuluneet äänet laantuivat ja haju lähti. Aloin rauhoittumaan. Silmäluomeni sulkeutuivat.

Vähän ajan päästä kuulin todella kovaäänisen rysähdyksen toiselta puolelta taloa. Olin hetkessä jalkeilla. “JOKU ON TALOSSA!” huusin adrenaliinin virratessa suonissani. “Herää!” huusin Emilylle kimakasti. Niin hän teki ja heti kun näin hänen istuutuvan juoksin vanhempieni huoneeseen…

Isä oli kuollut. Hänen kaulansa oli viilletty auki ja verta valui vuolaana sängylle ja lattialle. Näin kiinni olevan kylpyhuoneen oven ja sen edessä seisoi mies.

Mies… Tunnen itseni levottomaksi kutsuessani sitä mieheksi.

Hän oli todella isokokoinen ja karski. Hän kääntyi ympäri ja näki minut, jolloin näin hänet ensimmäisen kerran tarkasti. En tule unohtamaan sitä. Miehen silmät olivat suuret, pistävät ja intohimon täyttämät. Hänellä oli hoitamaton parta, josta valui verta. Hänen vaatteensa olivat likaiset ja kasvonsa tunteettomat. Juuri silloin huomasin sen saman kauhean hien ja veren hajun kuin aikaisemmin, mutta tällä kertaa se oli sietämätöntä.

Hän näki minut. Hän näki minut ja irvisti, jolloin hänen vinot ja keltaiset hampaansa tulivat esiin. Tuo hymy sai minut tolaltani. Luulin kuolevani, mutta sitten hän kääntyi takaisin kylpyhuoneen ovelle täysin piittaamatta läsnäolostani. Olin kauhuissani enkä tiennyt mitä tehdä. Minä vain huusin ja itkin. Katsoin kun hän mursi oven, joka oli Äidin ainoa turva. Katsoin kun hän otti esiin suuren partahöylän. Katsoin kun hän viilsi Äitiä ja paloitteli hänet suikaleiksi…

Sitten kuulin jotakin; viimeinen asia jonka halusin kuulla… Se oli Emilyn kirkaisu takaatani. Isokokoinen rumilus käänsi katseensa leikellystä Äidistäni ja tuijotti pikkusiskoani. Olin järkyttynyt. Mies nousi ylös ja alkoi nopeasti kävelemään meitä kohti. Siskoni kääntyi ja lähti juoksemaan. Olin tolaltani kun mies ohitti minut ja lähti suoraan siskoni perään Miksi Emily oli vielä talossa? Eikö hän ollut arvioinut tilannetta oikein ja juossut ulos? Ilmeisesti ei ja nyt hän oli varmasti kuollut ja minä olin yksin.

Juoksin heidän peräänsä. Oletin miehen tappavan hänet niin kuin hän oli tehnyt muille perheenjäsenille, mutta olin valitettavasti väärässä. Mies otti Emilyn kädestä kiinni ja nykäisi tätä tehdäkseen selväksi olevansa ohjissa. Hän raahasi Emilyn talon läpi. Tein nyt kaiken mahdollisen äänen jonka pystyin ja toivoin, rukoilin että joku tulisi apuun. Mies ei saa ottaa Emilyä. Ei häntä.

Kun mies ohitti minut, peruutin seinää vasten ja ulisin peloissani, “Miksi?” Hän ei vastannut muuten kuin laittamalla vapaan kätensä päälaelleni ja sanomalla: “Hyvä poika.” Hän irvisti toisen kerran ja nauroi todella kylmästi ja väkinäisesti. Seurasin häntä ovelle, minne hän raahasi avutonta siskoani perässään. Hän avasi sen, veti Emilyn ulos ja paiskasi sen kiinni takanaan.

Istun tällä hetkellä talossa runneltujen adoptiovanhempieni ruumiiden kanssa, täristen ja ulisten kauhuissani. Mies on tuolla jossakin pikkusiskoni kanssa, tehden kuka-tietää-mitä hänelle ja en voi tehdä mitään. Tekisin, jos voisin, mutta en pysty. Jahtaisin heitä silmänräpäyksessä, mutta en pysty. Istun täällä, tuijottaen etuovea. Katson tassujani. Jos vain voisin avata ovia…

https://i.pinimg.com/originals/0f/82/34/0f82348f00cf3f49cf94461d641c770c.jpg