Lyhyet creepypastat #1

En ole ihminen

En ole ihminen.

Minulla ei ole silmiä.

Minulla ei ole sydäntä.

Minulla ei ole ihoa,

Ei yhtäkään luuta,

Olen erilainen; Olen... pahin painajaisesi. Olen se, jonka ajatteleminen pitää sinut hereillä yöllä. Olen se, joka muuttaa painajaisesi todeksi. Olen se, joka vahingoittaa sinua. Kerron sinulle, etten ole ihminen.

Kysymyksiä ei pidä kysyä.

Olen se, joka syö sieluasi, kun alat hitaasti menettää järkesi.

Tulet näkemään, että jonakin päivänä sinusta tulee täysin samanlainen kuin minä. Te ihmiset, te inhoatte minua; tunteillanne, äänillänne, vain kaikella mitä teette. Rakastan nähdä kasvosi kun heräät minussa (painajaisissasi). Olen aina kanssasi. Sinulla on minut, ole kiitollinen. Ei, ei; piiloutuminen peiton alle ei pelasta sinua, voin nähdä sinut, voin kuulla sydämenlyöntisi.

Tiedän, mitä ajattelet tällä hetkellä,"Tämä ei voi olla totta." Mikään ei ole totta. Tarkoitan, entä jos olisit juuri kuten minä? Entä jos olet todellisuudessa kuollut ja sinä et vain tietäisi sitä? Entä jos kaikki ympärilläsi olisivat vain mielikuvitustasi? Haluan vain nähdä teidän kärsivän. Haluan teidän kaikkien tuntevan kivun.

Sinun mielestäsi minä vitsailen?

Eikö niin?

En vitsaile.

Lupaan sen sinulle.

Olen se, joka asuu kodissasi, olen se selittämätön narahdus. Olen se, joka tekee kaiken pahan tapahtuvaksi.

Te ihmiset, en vain tajua teitä; Miksi elätte? Kaikki, mitä teette, kuolee, elämä on liian vaikeaa, miksi elää se?

Tässä kaikki.

Hyvää yötä.

http://kbesios.com/blog/2012/03/a-dark-figure/

                                                         

  

Huomaamaton

Pimeys on omituinen asia, eikö olekin? Tiedostamaton. Mitä siellä on? Mikä on tuo tunne sisälläsi? Tuo kihelmöinti, joka hiipii pitkin kehoasi?

Se mitä tunnet, on ääni. Ei ääni, jonka voit kuulla, mutta voit tuntea sen. Tunnet sen takaraivossasi, se ruokkii pelkoasi. Olennot, jotka pelottivat sinua vaatekaapissasi kun olit lapsi, ovat saaneet sinut uskomaan, että pimeydessä on jotakin. Ne eivät ole olemassa fyysisellä tasolla. Ne ovat olemassa ymmärryksemme yläpuolella. Ne ovat kuin niitä, joita kutsumme enkeleiksi.

Ne elävät toisella puolella omista syistään. Joskus heidän syyt eivät täsmää omiemme kanssa. Ne elättävät itsensä meidän pelollamme, mutta kuolevat hitaasti, koska meidän pelkomme on vähentynyt internetin ja tietokonepelien vuoksi. Me aloimme hitaasti jättää ne huomiotta ajan mittaan. Joten niistä tuli epätoivoisia. Ne alkoivat toimia. Tappovat pari ihmistä, pelottelivat toisia henkisesti. Ensin ne aloittavat unissasi, näyttäen, kuinka taistelevat kanssasi; kuolleita perheenjäseniä, katastrofeja ja sen tapaisia, sitten ne alkavat näyttäytyä sinulle hereillä ollessasi. Kun kerran näet ne, et unohda niitä koskaan. Kun näet yhden, se on aina siellä, tarkkailemassa sinua.

Haluatko vieläkin selvittää, mistä talossasi kuuluvat, selittämättömät äänet ovat peräisin? Vieläkin pitää tietokoneesi päällä koko yön jättäen ne huomiotta? Ehkä jokin päivä näet yhden. Mutta toivon, että olen väärässä. Ehkä et ikinä tule näkemään toista maailmaa, joka ei ole tarkoitettu meille. Ehkä...

Kiljahdus

Hän makasi vieläkin pimeydessä peläten päästämästä yhtäkään ääntä. Hän oli maannut tunteja pikimustassa huoneessaan hytisten kauhusta ja yritti olla hermostumatta ja pysyä vahvana. Hän puristi hampaansa tiukasti yhteen, jotteivat ne kalisisi ja yritti olla huomaamatta lämpimän, mutta suolaisen veren makua kurkussaan. Hän ei rohjennut päästää  vaimeintakaan kuiskausta, koska pelkäsi nurkassa istuvaa otusta. Hän oli herännyt tunti sitten heikkoon tuulenvireeseen, joka loi kylmiä väreitä hänen sisimpäänsä. Yhtäkkiä hän oli tuntenut kuumuuden ihollaan. Järkyttyneenä viileydestä ja äkillisestä poltteesta hän oli säpsähtänyt, jolloin oli nähnyt keltavihreät silmät, jotka tuijottivat häntä yön yli. Hän oli nyt tunteja yrittänyt epätoivoisesti vältellä hikoilemista. Hän tunsi raskaan keltaisen hehkun yllään painavan megatonneja, kun otus jääräpäisesti katsoi häntä pehmeän peiton läpi. Hänen väsymyksensä alkoi kasvaa ja hänen silmäluomensa laskea ja vihdoin hän lepäsi ensimmäistä kertaa tunteihin. Kun hän jälleen avasi silmänsä, keltainen hohde sokaisi hänet ja hän oli kasvokkain tunkeilijan kanssa; silloin hän kirkaisi täydestä kauhusta, josta olento selvästi nautti, sillä se näytti ravitsevan itseään tytön pelolla.

Seuraavana aamuna hän heräsi täysin virkeänä, kuin mitään ei olisi tapahtunut yöllä. Hän vakuutti itselleen sen olleen pelkkä painajainen. Kun hän nousi ylös, hän tajusi, että ikkuna oli auki ja sillä hetkellä tunsi kylmän viiman, joka herätti hänet viime yönä. Silloin hän näki kynnenjälkiä ikkunan kehyksessä ja tiileissä tällä puolella taloa. Hän veti syvään henkeä ja oli valmiina kiljumaan, niin kuin oli tehnyt edellisenä yönäkin, mutta ulos ei tullut yhtäkään ääntä. Otus oli syönyt hänen äänensä.

https://www.pinterest.com/explore/shadow-people/

Onko tämä unta?

Sanat eivät voi kuvailla, kuinka kertakaikkisen hämmentynyt ja väsynyt olenkaan. Maailma on kokonaan musta. En löydä mitään näköpiiristäni, enkä myöskään kuule mitään. En voi liikkua. En voi kirjaimellisesti tehdä mitään.

Anna kun kerron, miten päädyin tänne.

Vuosi aikaisemmin minä vain heräsin, kartoitin katseellani huonetta, joka näytti olohuoneelta, jossa oli maaluksia seinillä ja sentapaista. Mutta se ei kiinnittänyt huomiotani eniten. Selvästi erottuvat ominaisuudet paikassa oli sohva, pöytä ja viihdekeskus, jonka päällä oli televisio. "Mutta miksi olen täällaisessa huoneessa?" mietin itsekseni. Kävelin ympäriinsä hetken ja takastelin itseäni peilistä.

Vain yksinkertainen T-paita ja farkut. Minussa ei ollut mitään erikoista. Kuljin pois peilin luota tämän "olohuoneen" ovelle päätellen, että voisin nähdä, mikä paikka tämä ikinä olikaan... kun astuisin ulos. 

Katsoin kaikkialle. Oli mustaa. Ei tähtiä. Ei mitään. Joten olin olohuoneessa ilman ulospääsyä näkemättä mitään, mitä tämä pimeys voisi minulle tarjota. En  uskaltanut mennä tuonne mustaan tyhjyyteen kuitenkaan. Pimeys oli selvästi merkki, että minun oli oletettu pysyvän sisällä... Eikö niin?

Ottaen muutaman askeleen taaksepäin palasin takaisin olohuoneeseen huokaisten hiljaa. Tajusin, että siellä ei ollut ruokaa... Mutta tajusin myös, että en ollut väsynyt ja pystyin juoksemaan ympäriinsä hengästymättä, ja myös sen, että minun ei TARVINNUT syödä eikä juoda. Oliko se kuolema? Ei, ei voinut olla. Voisin kertoa, että olin vielä hengissä, koska tunsin kipua nipistäessä  itseäni. Päätin tehdä ainoaa itseäni viihdyttävää asiaa talossa eli rojahdin sohvalle ja nostin jalkani pöydälle.

Kun tartuin kaukosäätimeen, jokin napsahti mielessäni. Eikö minulla ole perhettä? Ystäviä? Koiraa? Miksi olin unohtanut heidät? Tämä oli mielessäni muutaman minuutin... mutta päätin unohtaa sen. Mitä minä voisin tehdä? Toivoa heitä? Pyh, tämä on todennäköisesti vain yksi kahjoista unistani.

Painoin kaukosäätimen nappia ja huomasin jotain. Mikään ei toiminut. Olivatko patterit menneet? Kun tarkastelin kaukosäädintä, television näyttö alkoi väristä muodostaen hitaasti kuvaa. Kaikki ohjelmat olivat tuntemattomia minulle. Tiesin, että ohjelmat olivat kuin Ren ja Stimpy, Adventure Time ja muutama muu ohjelma toiselta kanavalta, mutta ne eivät olleet kuin ne... eivät edes lähellä. Hymy oli kuitenkin kaiverrettu kasvoilleni. Voisivatko nämä uudet ohjelmat ennustaa, mitä katson tulevaisuudessa? Päätin kääntää kanavalle 46, lempikanavalleni, joka oli samalla onnennumeroni. Ja odotin. Hiljaisuus. Ei ohjelmia?

Huokaisten aioin vaihtaa kanavaa, ennen kuin kuului surinaa ja epäselvällä kuvalla näkyvä mainos alkoi. Se oli onnetonta, jouduin kurottamaan televisiota kohden nähdäkseni mainokset, mutta sillä ei ollut väliä. Mainokset olivat, liioittelematta, pilalla. Ne eivät mainostaneet mitään, eivät edes ohjelmia. Ne kaikki soittivat samaa laulua uudestaan ja uudestaan. Se kuulosti korkealta, sitten taas matalalta.

Näytöllä pystyit näkemään esineitä liikkumassa. Se sai minut vaikeroimaan, mutta noin kolmen minuutin jälkeen "ohjelma" alkoi. Se näytti normaalilta, se oli komedia pariskunnasta, normaalia, eikö? Kaikki vain näytti... liian normaalilta. Kaikkien kasvoilla oli sama, tyhjä ilme, kuin ne oltaisiin lukittu heidän naamoilleen. Kun he puhuivat, heidän suunsa aukesivat, mutta eivät edes menneet kiinni, vain aukesivat ja sanat tulivat ulos vaikuttaen siltä, että äänet olisi väärennetty,  yksi äänistä kuulosti ohjelmoidulta GPS-järjestelmältä. Se oli itse asiassa melko aavemmaista.

Kun käänsin taas kanavaa, asiat menivät vielä oudommiksi. Seuraava "TV-ohjelma" jota lähetettiin, loppui juuri. Lopputeksteissä oli kahden miehen liikkuvat päät, oletettavasti tekijät, jotka kommentoivat satunnaisia asioita kuten:

"Hei, tiedän tämän miehen", ja "Hänet? Hän on aina ollut tylsä."

Kun se jatkui, siinä mainostettiin toista ohjelmaa samaan aikaan, mutta en saanut silmiäni irti päistä. Ne olivat liioittelematta huvittavia. Panin merkille, että muut ruumiinosat putosivat taivaalta lopputekstien mukana ja päät tekivät niistä sairaita vitsejä, jolloin veri peitti heidät ja tekstin ruudulta. Lopussa oletin yhtiön logon tulevan näkyviin, mutta sen sijaan ruudulle tuli näkyviin huone, samanlainen, missä minä sillä hetkellä istuin, tarkalleen samalla paikalla.

Kamera kääntyi vasemmalle todella hitaaaaasti ja juuri kun se pääsi loppuun, ilmestyi naama, joka alkoi kirkumaan suulla, jota sillä ei ollut. Tämä säikäytti minut, mutta seuraava säikäytti minut entistä enemmän. Logo , joka ei ollut äskön loppuneen ohjelman, tuli esille. Siinä oli musta shakkinappula punaisella taustalla. Miehen ääni, joka oli erilainen kun edelliset GPS-äänet, puhui.

"Olen kaiken täällä olemassaolevan hallitsija. Olet minun vankinani ja voin ohjata, mitä näet, mitä pidät ylläsi, kuka olet ja kuinka elät. Tämä on ainoastaan minun pelini ja voit kuolla milloin tahansa haluan."

Kun se sanoi tämän, utuinen musta käsi ojentui alas, näpäytti mustaa shakkinappulaa niin, että se tippui alas ja kamera loittoni tästä vain hiukan kuitenkin paljastaen, miltä mies näytti; hänen silmänsä olivat kaksi valkoista viivaa, ei suuta, eikä muitakaan kasvonpiirteitä. Juuri sopivasti saaden hänet näyttämään kuitenkin ihmismäiseltä.

"Tiedän, missä olet. Tiedän, mikä tekee sinusta heikon. Älä edes ajattele pakenevasi."

Pidin käsiä kaukosäätimellä, mutta en pystynyt saamaan itseäni painamaan off-näppäintä. Kuin olisi ollut magneetti sormeni ja nappulan välissä pitäen ne erillään. Vihdoin sain liikutettua rannettani, jolloin kaukosäädin lensi suoraan kohti televisiota ja vain ponnahti lasista... se ei ollut hyvä asia. Kuva tästä sumuisesta miehestä sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. En voinut jäädä katsomaan häntä. Jokin hänessä oli vain uhkavaa. Nousin ylös sohvalta ja ryntäsin kohti ovea.

Se oli ainut ulospääsyreittini. Mies oli lukinnut oven, mutta oli liian myöhäistä. Työnsin ovea koko kehollani näin rikkoen sen ja mennen täristen pimeyteen tiedottomana, mitä siellä oli. Tyhjiö, jota olin pelännyt niin paljon... Muutaman tunnin jälkeen huone lähti liikkumaan.

Olin paikoillani, mutta huone liikkui itsestään. Katsoin sitä kun se kellui. Ajelehti. Pois näkyvistäni Vihdoin, yksi asia ilmestyi näkökenttääni. Mies istui suoraan edessäni hykerrellen, mutta ilman suuta, joka näyttäisi hymyn.

"Olet nappula pelissäni, pelkkä kuolevainen paikalla. Kun nappulat jättävät shakkilaudan, ne ovat poissa pelistä, mutta minne ne päätyvät? Sen saat selville piakkoin." Kun hän oli sanonut tämän, hänen kehonsa haalistui hitaasti pois.

Täällä minä nyt olen. Jumissa tyhjyydessä. Ei ole mitään, mitä tehdä. Mitään, mitä sanoa. Mitään, mitä PYSTYISI sanoa. Olen vain nappula, joka jätti laudan. En ole mitään laajalla alueella olemattomuutta. Mutta mikä voisi olla kohtaloni? En voi ikääntyä. En voi liikkua. En voi kuolla. En voi edes puhua. Olen jumissa täällä. Olen yksin. En ole mitään.

http://nexus-wallpaper.com/wallpaper/abstract/3d-chess-board-wallpaper/

http://mixhdwallpapers.com/wallpapers/lit-house-dark/

Et ole peloissasi, ethän?

Makaat sängylläsi. Ilmastointilaitteen vaimea hurina on ainoa ääni, joka eristää sinut täydeltä hiljaisuudelta.

Hurina on ainoa ääni, jonka voit kuulla. Ääni, joka tavallisesti jäisi huomaamatta, kunnes se on ainoa ääni, jonka kuulet. Se on rauhoittavaa, huomaatpa sitä tai et. Mutta yhtäkkiä hurina loppuu ja laite päästää vaimean kilahduksen sammuessaan. Huomaat lämpötilan muuttuvan pikkuhiljaa lämpimämmäksi. Epäonneksesi et ole vielä unessa ja hiljaisuus alkaa.

Ymmärrät, että erikoinen ja sakea hiljaisuus on kuin vastine äänekkälle melulle itsessään. Tällaisessa hiljaisuudessa voisit kuulla nuppineulan tipahtavan kolmen huoneen päässä. Hiljaisuus täyttää korvasi sydämenlyönneilläsi, kuin tyynyt olisi puristettu korviasi vasten.

Sinun pitäisi olla helpottunut tiedosta, että vot kuulla kaiken ympärilläsi, korvaten näkökykysi puuttumisen pimeässä. Mutta et ole. Tämä koettelee rajojasi, sillä sydämesi lyö hiukan nopeammin tehden kehosi jännittyneeksi ilman selitystä ja tehden sinut tietoiseksi, että et ole yksin.

Mutta olet yksin, etkö? Olet maannut siinä silmät suljettuina nyt melkein 15 minuuttia ja olet tarkistanut, että kaikki oli varmasti normaalisti huoneessasi ennen kun laitoit valot pois; olet fiksu.

Kaikki nuo Facebook testit, jotka olet tehnyt vahvistaaksesi, mitä jo ennestään tiesit. Jos olisit kauhuleffassa, selviäisit loppuun asti. Olet jopa tehnyt huolellisesti suunnitelman, mitä tekisit tilanteissa, joita olet lukenut creepypastoista. Mutta se on pelkkää hölynpölyä kuitenkin, eikö?

Et ole peloissasi. Tai ainakin tätä toistat itsellesi.

Mutta odota... Mitä tuo oli? Oliko se kankaan kahinaa? Et kääntynyt sängylläsi tai liikkunut ollenkaan. Teitkö sinä tuon äänen? Ei, et voinut tehdä. Olet kuin halvaantunut sängylläsi rauhattomana näinä hetkinä. Sinun on täytynyt kuvitella se.

Kierähdät ympäri kasvot seinää kohti. Poissa silmistä, poissa mielestä. Jos jokin on huoneessa kanssasi, sen täytyy hyväksyä, että olet liian väsynyt käsittelemään asiaa tällä hetkellä. Olet vielä lamaantunut ja ahdistunut, jolloin kuulet äänen uudestaan. Tällä kertaa se on pehmeä tömähdys maahan.

Sydämesi tarraa kiinni rintakehääsi. Kuulitko oikeasti sen? Ei, olet juuri saanut itsesi luomaan ääniä tyhjästä. Sinun todella täytyy lopettaa pelaamasta kauhuselviytymispelejä näin myöhään yöstä; se sekoittaa pääsi. Olet järkevä ihminen, joten lopeta lapsellinen käyttäytyminen ja yritä jo nukahtaa.

Suljet silmäsi tiukasti toivoen hiljaisesti unta, joka pyyhkäisisi sinut pian pois. Sinä käytännössä haluat turvaan olemattomaan unimailmaan, joka on itsesi luoma. Pakenet tietoisuutta; mutta siellä ei ole mitään.... Eikö niin? Olet vain väsynyt! Tiedän, tiedän.

Kun silmäsi ovat tiukasti kiinni, tulet tietoiseksi, että ei väliä, kuinka paljon haluaisitkin, et pysty liikuttamaan käsiäsi ja jalkojasi.  Älä viitsi, annatko tämän oikeasti häiritä sinua? Mikä olet? 12-vuotiasko? Älä välitä siitä ja nukahda jo!

Nyt hermostuttava ääni kajahtaa huoneen poikki uudestaan, vahvempana kuin koskaan. Kankaan havina, jota seuraa pehmeä tömähdys maahan. Tietämättäsi pidätät nyt henkeäsi, silmät niin tiukasti kiinni kuin mahdollista. Sinulla on lapsellinen halu vetää peitto pääsi yli. Kuvittelet kaiken! Se on kaikki pääsi sisällä; Luulin olevani vahvempi.

Sydämesi lyö nyt äänekkäästi korvissasi, mutta ei tarpeeksi äänekkäästi peittämään itseään toistavaa ääntä, joka lähetyy huoneen poikki. Mitä tämä kahina on!?  Ehkä jätit paperia maahan. Sen sen täytyy olla! Ja tömähdys? Luultavasti kissa tai koira tai jokin. Ne luultavasti juoksivat sisälle kun et tarkistanut suljitko ovea. Jep, sinä olet vain vainoharhainen.

Ääni on nyt sänkysi vieressä ja olet selkä sitä vasten, etkä uskalla kääntyä ympäri tutkimaan asiaa. Ei siksi, että se tekisi jotain pahaa; ainoa valo huoneessasi on kännykkäsi himmeä yövalo vieressäsi. Käynnistit sen ennen kuin ryömit sänkyyn, muistatko? Mutta et uskalla kääntyä ympäri ja katsoa. Siellä ei ole kuitenkaan mitään.

Minuutit tuntuvat tunneilta maatessasi kasvot seinää kohti, kankeana kuin lauta, kyvyttömänä liikuttamaan kehoasi. Et ole kuullut ääntä vähään aikaan, et sen jälkeen kun se saapui sänkysi laidalle. Tiedät, että siellä ei ole mitään. Se on vain tämä hiljaisuus; se kommunikoi kanssasi. Sinun todellakin olisi pitänyt laittaa musiikkia tai jotain ennen kun menit sänkyyn.

Yhtäkkiä tuttu kilahdus kajahtaa huoneen läpi, jota seuraa tutunoloinen hurina. Hengität syvään, kehosi rentoutuu ja olet todella helpottunut. Luojan kiitos se on ohi. Nyt voit vihdoin nukkua rauhassa. Hiljaisuus todella sekoitti sinut. Käännyt ympäri ja avaat silmäsi tarkistaaksesi ajan kännykästäsi; siitä täytyy olla tunti kun...

Olet kasvokkain hänen korvasta korvaan ylettyvän hymynsä kanssa. Hämärästi valaistussa huoneessa näet silmät, jotka tuijottavat sinua intensiivisesti.

"Ah... Näen sinun olevan vielä hereillä."

http://weheartit.com/entry/157426616/search?context_type=search&context_user=benarojevka&page=5&query=scary+sleep

http://weheartit.com/entry/167432985/search?context_type=search&context_user=daniela03va&page=9&query=jeff+the+killer