Onko tämä unta?

Sanat eivät voi kuvailla, kuinka kertakaikkisen hämmentynyt ja väsynyt olenkaan. Maailma on kokonaan musta. En löydä mitään näköpiiristäni, enkä myöskään kuule mitään. En voi liikkua. En voi kirjaimellisesti tehdä mitään.

Anna kun kerron, miten päädyin tänne.

Vuosi aikaisemmin minä vain heräsin, kartoitin katseellani huonetta, joka näytti olohuoneelta, jossa oli maaluksia seinillä ja sentapaista. Mutta se ei kiinnittänyt huomiotani eniten. Selvästi erottuvat ominaisuudet paikassa oli sohva, pöytä ja viihdekeskus, jonka päällä oli televisio. "Mutta miksi olen täällaisessa huoneessa?" mietin itsekseni. Kävelin ympäriinsä hetken ja takastelin itseäni peilistä.

Vain yksinkertainen T-paita ja farkut. Minussa ei ollut mitään erikoista. Kuljin pois peilin luota tämän "olohuoneen" ovelle päätellen, että voisin nähdä, mikä paikka tämä ikinä olikaan... kun astuisin ulos. 

Katsoin kaikkialle. Oli mustaa. Ei tähtiä. Ei mitään. Joten olin olohuoneessa ilman ulospääsyä näkemättä mitään, mitä tämä pimeys voisi minulle tarjota. En  uskaltanut mennä tuonne mustaan tyhjyyteen kuitenkaan. Pimeys oli selvästi merkki, että minun oli oletettu pysyvän sisällä... Eikö niin?

Ottaen muutaman askeleen taaksepäin palasin takaisin olohuoneeseen huokaisten hiljaa. Tajusin, että siellä ei ollut ruokaa... Mutta tajusin myös, että en ollut väsynyt ja pystyin juoksemaan ympäriinsä hengästymättä, ja myös sen, että minun ei TARVINNUT syödä eikä juoda. Oliko se kuolema? Ei, ei voinut olla. Voisin kertoa, että olin vielä hengissä, koska tunsin kipua nipistäessä  itseäni. Päätin tehdä ainoaa itseäni viihdyttävää asiaa talossa eli rojahdin sohvalle ja nostin jalkani pöydälle.

Kun tartuin kaukosäätimeen, jokin napsahti mielessäni. Eikö minulla ole perhettä? Ystäviä? Koiraa? Miksi olin unohtanut heidät? Tämä oli mielessäni muutaman minuutin... mutta päätin unohtaa sen. Mitä minä voisin tehdä? Toivoa heitä? Pyh, tämä on todennäköisesti vain yksi kahjoista unistani.

Painoin kaukosäätimen nappia ja huomasin jotain. Mikään ei toiminut. Olivatko patterit menneet? Kun tarkastelin kaukosäädintä, television näyttö alkoi väristä muodostaen hitaasti kuvaa. Kaikki ohjelmat olivat tuntemattomia minulle. Tiesin, että ohjelmat olivat kuin Ren ja Stimpy, Adventure Time ja muutama muu ohjelma toiselta kanavalta, mutta ne eivät olleet kuin ne... eivät edes lähellä. Hymy oli kuitenkin kaiverrettu kasvoilleni. Voisivatko nämä uudet ohjelmat ennustaa, mitä katson tulevaisuudessa? Päätin kääntää kanavalle 46, lempikanavalleni, joka oli samalla onnennumeroni. Ja odotin. Hiljaisuus. Ei ohjelmia?

Huokaisten aioin vaihtaa kanavaa, ennen kuin kuului surinaa ja epäselvällä kuvalla näkyvä mainos alkoi. Se oli onnetonta, jouduin kurottamaan televisiota kohden nähdäkseni mainokset, mutta sillä ei ollut väliä. Mainokset olivat, liioittelematta, pilalla. Ne eivät mainostaneet mitään, eivät edes ohjelmia. Ne kaikki soittivat samaa laulua uudestaan ja uudestaan. Se kuulosti korkealta, sitten taas matalalta.

Näytöllä pystyit näkemään esineitä liikkumassa. Se sai minut vaikeroimaan, mutta noin kolmen minuutin jälkeen "ohjelma" alkoi. Se näytti normaalilta, se oli komedia pariskunnasta, normaalia, eikö? Kaikki vain näytti... liian normaalilta. Kaikkien kasvoilla oli sama, tyhjä ilme, kuin ne oltaisiin lukittu heidän naamoilleen. Kun he puhuivat, heidän suunsa aukesivat, mutta eivät edes menneet kiinni, vain aukesivat ja sanat tulivat ulos vaikuttaen siltä, että äänet olisi väärennetty,  yksi äänistä kuulosti ohjelmoidulta GPS-järjestelmältä. Se oli itse asiassa melko aavemmaista.

Kun käänsin taas kanavaa, asiat menivät vielä oudommiksi. Seuraava "TV-ohjelma" jota lähetettiin, loppui juuri. Lopputeksteissä oli kahden miehen liikkuvat päät, oletettavasti tekijät, jotka kommentoivat satunnaisia asioita kuten:

"Hei, tiedän tämän miehen", ja "Hänet? Hän on aina ollut tylsä."

Kun se jatkui, siinä mainostettiin toista ohjelmaa samaan aikaan, mutta en saanut silmiäni irti päistä. Ne olivat liioittelematta huvittavia. Panin merkille, että muut ruumiinosat putosivat taivaalta lopputekstien mukana ja päät tekivät niistä sairaita vitsejä, jolloin veri peitti heidät ja tekstin ruudulta. Lopussa oletin yhtiön logon tulevan näkyviin, mutta sen sijaan ruudulle tuli näkyviin huone, samanlainen, missä minä sillä hetkellä istuin, tarkalleen samalla paikalla.

Kamera kääntyi vasemmalle todella hitaaaaasti ja juuri kun se pääsi loppuun, ilmestyi naama, joka alkoi kirkumaan suulla, jota sillä ei ollut. Tämä säikäytti minut, mutta seuraava säikäytti minut entistä enemmän. Logo , joka ei ollut äskön loppuneen ohjelman, tuli esille. Siinä oli musta shakkinappula punaisella taustalla. Miehen ääni, joka oli erilainen kun edelliset GPS-äänet, puhui.

"Olen kaiken täällä olemassaolevan hallitsija. Olet minun vankinani ja voin ohjata, mitä näet, mitä pidät ylläsi, kuka olet ja kuinka elät. Tämä on ainoastaan minun pelini ja voit kuolla milloin tahansa haluan."

Kun se sanoi tämän, utuinen musta käsi ojentui alas, näpäytti mustaa shakkinappulaa niin, että se tippui alas ja kamera loittoni tästä vain hiukan kuitenkin paljastaen, miltä mies näytti; hänen silmänsä olivat kaksi valkoista viivaa, ei suuta, eikä muitakaan kasvonpiirteitä. Juuri sopivasti saaden hänet näyttämään kuitenkin ihmismäiseltä.

"Tiedän, missä olet. Tiedän, mikä tekee sinusta heikon. Älä edes ajattele pakenevasi."

Pidin käsiä kaukosäätimellä, mutta en pystynyt saamaan itseäni painamaan off-näppäintä. Kuin olisi ollut magneetti sormeni ja nappulan välissä pitäen ne erillään. Vihdoin sain liikutettua rannettani, jolloin kaukosäädin lensi suoraan kohti televisiota ja vain ponnahti lasista... se ei ollut hyvä asia. Kuva tästä sumuisesta miehestä sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. En voinut jäädä katsomaan häntä. Jokin hänessä oli vain uhkavaa. Nousin ylös sohvalta ja ryntäsin kohti ovea.

Se oli ainut ulospääsyreittini. Mies oli lukinnut oven, mutta oli liian myöhäistä. Työnsin ovea koko kehollani näin rikkoen sen ja mennen täristen pimeyteen tiedottomana, mitä siellä oli. Tyhjiö, jota olin pelännyt niin paljon... Muutaman tunnin jälkeen huone lähti liikkumaan.

Olin paikoillani, mutta huone liikkui itsestään. Katsoin sitä kun se kellui. Ajelehti. Pois näkyvistäni Vihdoin, yksi asia ilmestyi näkökenttääni. Mies istui suoraan edessäni hykerrellen, mutta ilman suuta, joka näyttäisi hymyn.

"Olet nappula pelissäni, pelkkä kuolevainen paikalla. Kun nappulat jättävät shakkilaudan, ne ovat poissa pelistä, mutta minne ne päätyvät? Sen saat selville piakkoin." Kun hän oli sanonut tämän, hänen kehonsa haalistui hitaasti pois.

Täällä minä nyt olen. Jumissa tyhjyydessä. Ei ole mitään, mitä tehdä. Mitään, mitä sanoa. Mitään, mitä PYSTYISI sanoa. Olen vain nappula, joka jätti laudan. En ole mitään laajalla alueella olemattomuutta. Mutta mikä voisi olla kohtaloni? En voi ikääntyä. En voi liikkua. En voi kuolla. En voi edes puhua. Olen jumissa täällä. Olen yksin. En ole mitään.

http://nexus-wallpaper.com/wallpaper/abstract/3d-chess-board-wallpaper/

http://mixhdwallpapers.com/wallpapers/lit-house-dark/